Kultsu on syyrialaisnaaras, ja se on syntynyt 10.5.2011. Sen väriä en ole pystynyt tulkitsemaan, mutta epäilen sen olevan valkonauhainen laikukas. Tämä söpö otus saapui meille kesällä 2011 sen ollessa vain muutaman kuukauden vanha.
Ihan vaan se Pörrö
Pöwwö (lempinimeni ovat suloisia) on talvikkonaaras, ja se on syntynyt 16.4.2011. Eli se on vain hitusen Kultsua vanhempi. Pörrö on väriltään helmiäissafiiri, eli kesäisin vaalea ja talvisin tumma, nimensä mukainen talvikko. Kesällä sen valkoisuuden estää vain selässä kulkeva tumma juova.
Pörrö tottui mahdollisesti vielä nopeammin käsittelyyn ja on todella mukava käsitellä. Kunhan vain joskus vähän näykkäisee. Tämä otus ei ole oppinut syömään kädestä (ainakaan usein), joten sitä harjoitellaan edelleen. Muuten tälle kelpaa mikä vain.
Hamstereiden hoito
Hoidan hamstereita päivittäin. Niiden vedet kannattaa vaihtaa joka päivä, ja juomapullo pestä viikottain. Hamsteria tulisi käsitellä usein, mutta mielellään erityisesti iltaisin, koska silloin ne ovat hereillä, eikä niitä välttämättä tarvitse herättää. Myös häkin siisteydestä on huolehdittava ja purut (tms. aluset) on vaihdettava säännöllisin väliajoin. Joskus riittää pelkkä alusien vaihto, joskus on häkki pestävä vedellä.
Meillä asuntoina toimivat häkki sekä duna. Ne ovat kätevät, mutta huomioi kokoajan, ettei se tuhoa häkin muovisia osia. Asuntoon kuuluu juomapullo, ruokakuppi, pesämökki ja mahdollisesti muita viritelmiä. Myös juoksupyörä olisi hyvä löytyä.
Ruokinta on myös tapahduttava säännöllisesti, mutta ei välttämättä aivan joka päivä, sillä hamsterin posket venyvät, ja niihin se varastoi ruokaan, tai mahdollisesti pesäänsä. Osta ruoka mieluiten eläinkaupasta, sillä takaat sen olevan hyvälaatuista. Hamsterin pääruokaa on niille tarkoitettu pelletti tai siemensekoitus, mutta sille voi antaa hedelmiä, lihaa, leipää, marjoja, puuroja, spagettia, pilltejä ja kaikenlaista. Tarkista kuitenkin aina sokerin, suolan ja muiden aineiden määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti